Yhteistyöllä suojelemme norppaa parhaiten
Eduskunta kävi hiljattain perusteellisen keskustelun saimaannorpan suojelusta kansalaisaloitteen tiimoilta. Näin Saimaan latvavesien asukkina norpan osalta on ilolla todettava, että suojelutoimenpiteet ovat Saimaan vesistössä onnistuneet kanta-arvion mukaan hyvin. Laskennan perusteella talvikannan suuruudeksi arvioidaan tällä hetkellä noin 400 yksilöä eli kanta on elpynyt jopa odotuksia paremmin.
On selvää, että norppaa on suojeltava ja kantaa pitää edelleen vahvistaa, joten rajoituksiakin tarvitaan. Verkkokalastuksen täyskielto on kuitenkin ylimitoitettu toimenpide ja se lisäisi vastarintaa ja salakalastusta. Lisäksi se olisi myös ristiriidassa hallitusohjelman kotimaisen kalan myynnin edistämisen ja vapaa-ajan kalastusmatkailun kehittämisen suhteen. Vapaa-ajan verkkokalastus on erityisesti kesämökkiläisille tärkeä kesän harrastus sekä myös koko ajan vähenevän järvikalastuksen ammattitoiminnalle on pystyttävä tarjoamaan toiminnan edellytykset.
Nyt onkin tärkeää, että tulevaisuuden suojelutoimet ja rajoitukset mitoitetaan tasapainoisesti ja yhteistyössä vesistön ympärillä asuvien ihmisten ja kalastuksenharrastajien kanssa. Tarpeen on rauhassa tarkastella nykyisten rajoitusten tuloksia ja valmistella mahdolliset uudet verkkorajoitukset vuodesta 2021 eteenpäin rauhassa ja asiantuntijoita ja paikallisia ihmisiä kuullen.
Nykyset rajoitukset perustuvat vahvaan yhteistyöhön sekä pääosin osakaskuntien ja ELY-keskusten tekemiin sopimuksiin, jotka ovat voimassa vuoden 2020 loppuun. Maa- ja metsätalousministeriö onkin perustanut laaja-alaisen työryhmän arvioimaan nykyisten rajoitusten toimivuutta sekä niiden kehittämistä.
Perustellusti asetetut tavoitteet ja norpan suojelua tukevat rajoitukset ovat varmasti tarpeen myös jatkossa, mutta nyt tulee edetä maltilla ja yhteistyöllä eteenpäin yhteisesti sovittujen askelmerkkien pohjalta. Näin luodaan yhdessä tutkittuun tietoon perustuvat parhaat puitteet jatkossakin norppakannalle kasvaa Saimaalla.
-Seppo Eskelinen
kansanedustaja (sd), maa- metsätalousvaliokunnan jäsen
Julkaistu sanomalehti Karjalaisessa 15.11.2019.